16.03.2026
Kuten edellisessä blogissani kuvasin, hallituksen tärkeä tehtävä on tukea yrityksen johtoa strategian luonnissa ja toteutuksessa sekä varmistaa, että toimet ovat linjassa omistajastrategian kanssa. Strategiatyössä hallituksen rooli ei tietenkään lopu tähän.
Hallituksen puheenjohtajana tarjoan osaamistani ja pitkää liiketoimintojen johdon kokemustani Tickingbotin operatiivisen johtamisen tueksi, sekoittamatta kuitenkaan hallituksen puheenjohtajan roolia suoraan operatiiviseen johtamiseen. Tämä onkin tärkeä asia kasvavissa yrityksissä. Pelkkä kontrollointi ei tietenkään riitä. Hyvän hallintotavan ja strategisen johtamisen mallin toteutuminen onnistuu kehittämällä prosesseja, ennakointia ja johtamista yhdessä hyvin toimivan johdon kanssa.
Tickingbot Oy:ssä meillä on hallituksen puheenjohtajan ja johdon välillä hyvä sparrauskulttuuri. Erityisesti kasvustrategiaa toteutettaessa ja uutta liiketoimintaa käynnistettäessä on varmistettava, että askeleet ovat suunnitellun mukaisia. Käymme paljon avointa dialogia toimitusjohtajan Matleena Piesalan kanssa, mikä tukee päivittäistä toiminnan johtamista. Tärkeää on tietenkin tukea toimitusjohtajan lisäksi muutakin johtoa ja koko liiketoimintaa.
Kehitämme, mutta myös haastamme itseämme jatkuvasti, varmistaaksemme toimimisen kuten strategiassa on määritelty. Teemme sitoutuneesti työtä hyvän asiakaskokemuksen kehittämiseksi. Emme tyydy vain hyvään asiakastyytyväisyyteen, vaan tavoitteemme on tuottaa asiakkaillemme hyvä kokonaisvaltainen asiakaskokemus.
Ajankohtaisena teemana Tickingbotilla on myös aiemmin mainittu uuden liiketoiminnan innovatiivinen kehittäminen, kun laajennamme palveluvalikoimaamme datapalveluilla. Datapalveluiden liiketoiminnan johtaja Jari Jokinen on vienyt kehitystä ansiokkaasti eteenpäin. Uuden palvelun kehittämiseen hallitus tarjoaa tukensa ja sparraamme Jokisen kanssa aktiivisesti. Datapalveluiden kehitys on hyvässä, suunnitellussa vauhdissa. Meidän pitkäjänteisyys näkyy ja se on ihan hyvä juttu. Toteutimme dataliiketoiminnan osalta kattavan ja laadukkaan tiedolla johtamisen selvityksen, joka auttaa meitä kehittämään palvelua asiakaslähtöisesti.
Sparraus ja riittävä ajatusten vaihto ovat tärkeitä kaiken kokoisissa yrityksissä, mutta korostuu varmasti pienissä ja keskisuurissa yrityksissä, joissa operatiivisella tasolla ei ole vielä käytettävissä kaikkea tarvittavaa osaamista tai resursseja. Strategia ei toteudu vain hallituksen kokouksissa asioista keskustelemalla. Vaaditaan hallituksen ja erityisesti hallituksen puheenjohtajan läsnäoloa. Sparraavan kulttuurin kehittäminen vaatii tietenkin myös halua ottaa tukea vastaan, olla avoin ja ymmärtää, että meillä on yhteinen tavoite.
Meillä Tickingbotilla on hyvä yhteinen ja kannustava tapa varmistaa, että strategiset tavoitteemme toteutuvat ja etenemme kohti määriteltyä visiota. Ajatusten vaihto, yhteiset työpajat ja kaiken kaikkiaan avoin keskustelukulttuuri ovat merkittävässä roolissa. Hyvällä strategisella johtamisella, johon liittyy avoimuus ja sparrauskulttuuri, olemme varmistamassa laadukkaan tekemisen, hyvän asiakaskokemuksen ja tietenkin kannattavan liiketoiminnan.
Sinulle lukija, toivon menestystä kevään päätöksiin. Jos tiedolla johtaminen kiinnostaa, suosittelen lämpimästi tutustumaan myös aiemmin mainittuun selvitykseen, jonka voit tilata maksuttomasti täältä: Tiedolla johtamisen selvitys
Jari Noppa
Tickingbot Oy, hallituksen puheenjohtaja